lauantai, 1. maaliskuu 2008

1.3.2008 Poika tuli! (24.2)

Eipä ole kerennyt kirjoitella kun on kiirettä pitänyt. Uusi tulokas syntyi sunnuntaina 24.2 ja oli kuin olikin taas pikkupoika, 2866g. Kaikki meni nappiin, syntyi todella vauhdikkaasti tälläö kertaa.

Isoveli on ottanut kaiken yllättävänkin hyvin, nauraa jokaiselle pikkuveikan äännähdykselle. Pakko myös nähdä kuinka tissiä imetään ja paijataan. Ollaan nyt kotona kaikki neljä 2 viikkoa.

 

perjantai, 22. helmikuu 2008

Perjantai 22.02.2008 Huonoja yöunia

Yöt ovat olleet jostain syystö levottomia. Teme on huudellut luokseen ja tuntuu pelkäävän. Tv-ohjelmatkin pelottavat nyt eri lailla kuin ennen, lastenohjelmissakin on pelottavia juttuja. "Ei teemu pelkää" meinaa pelkoa.

Lisäksi aamulla on pissihätä herättänyt jo ennen klo 6 ja sitten ollaankin valvottu klo kuudesta, eilinen oli pahin päivä, teemun unet jotain 8h ja risat. Sammui sitten illalla jo ennen klo kahdeksaa ja nukkui 11h ääneti, saipahan itsekin levätä.

Äitillä ollut maha löysänä ja supistellut 2 päivää, tänään helpotti onneksi ja mennään mummolaan illalla syömään.

maanantai, 18. helmikuu 2008

Maanantai 18.02.2008 Pyhä Yrjö

Sen siitä sain kuin kehaisin terveystilannetta. Torstaiaamuna ilmoitettiin tarhasta, että kolmella lapsella on oksetustauti. Noh, äiti ryntäsi hakemaan Teemun pois jo heti aamusta klo 10....mutta se ei auttanut. Poju puklasi klo 19:30, 20:00, 20:30, 21:00, 22:00 ja 01:30. Nyt on mennyt lähes syömättä 3 vuorokautta, mutta taitaa alkaa taas ruoka maistumaan hieman paremmin.

Äiti ja Temen serkkupoika viettivät synttäreitään eilen, äiti kävi yksin viemässä lahjan Keravalle kun Teme tuntui vielä eilen olevan niin vähällä ruualla ja kärttyisä.

 

keskiviikko, 13. helmikuu 2008

Keskiviikko 13.02.08 Hyvin menee mutta menköön

Eipä ole tullut kirjoiteltua pitkään aikaan. Ilmeisesti siksi, että Temellä menee niin hyvin. Ei tauteja, ukko nukkuu ajoissa ja menee mielellään tarhaan. Mikäs tässä on ollessa...

Synttäreillä on käyty ja vielä on Miron/Äitin synttärit ens sunnuntaina. Äippä onkin jo toista viikkoa kotona, synnytys lähenee. Pitääkin muistaa ostaa lahja.

 

tiistai, 22. tammikuu 2008

Tiistai 21.1.08: Lopultakin tarhaan

Lopultakin flunssa alkaa olla voitettu kanta Teemulla, antibioottikuuri siihen taas tarvittiin. Eilen oli mummo ja ukki hoitamassa, tänään tarhaan. Vielähän sitä hieman yskittää, mutta se on irtonaista yskää jo.

Isin ja äitin viikonloppu meni jännittäessä tarjousta eräästä erillistalosta, mutta niinhän se joku vei nenän edestä.

 

  • Henkilötiedot

    Kohta 2 v tttpoikani teemu on aika viliperi, tshieman pvirjaa.

  • Tagipilvi